Toimitus / Natural Goods Company

Asiakas kysyy: Saako eri brändien tuotteita käyttää sekaisin? Asiantuntija vastaa

maaliskuu 11, 2019,
Natural Goods Company

En ole sillisalaatin puolestapuhuja”, toteaa kosmetologi ja kouluttaja Johanna Joutsenniemi, “mutta asia ei ole ihan niin ehdoton. Jotta tuotteita voi sekoittaa, täytyy ensin ymmärtää niiden ihonhoidolliset ominaisuudet. Jos INCI-listoihin ja raaka-aineiden funktioihin ei ole jaksanut kunnolla perehtyä, suosittelen silloin valitsemaan tuotteet aina kunkin sarjan sisältä. Näin joku muu on jo tehnyt päätökset puolestasi.

Se, kannattaako tuotteita käyttää sekaisin riippuu tuotteista, niiden käyttötarkoituksesta ja raaka-aineista. Esimerkiksi tiettyjä Essen tuotteita voi käyttää ristiin toiseen sertifioidun luonnonkosmetiikan sarjan kanssa, mutta missään nimessä sarjan probioottituotteita ei saa käyttää minkään muun sarjan kanssa. Näiden tuotteiden elävien bakteerien toiminta häiriintyy vääränlaisessa ympäristössä.

Turvallisimpia tuotteita sekoitella muiden tuotteiden kanssa ovat luonnonkosmetiikan kasviöljyt. Ne ovat yleensä niin yksinkertaisia, ettei vahinkoa voi saada aikaan. Toki koskaan ei voida sulkea pois mahdollisia kahden raaka-aineen aiheuttamia yksilöllisiä yliherkkyysreaktioita. Jos haluat pelata varman päälle, pysy yhden sarjan sisällä.

Haluan kuitenkin heti muistuttaa, että aina hoidettaessa rosaceaa, aknea tai perioraalidermatiittia eli PODia täytyy pysyä tiukasti kosmetologin tekemässä ihonhoito-ohjelmassa kiinni, jotta pysyviä tuloksia saadaan aikaan, Johanna muistuttaa. Mikäli mitään ongelmia ei ole, voi ottaa vähän rennommin.

MUISTISÄÄNTÖ: IHOLLE JÄÄVÄT TUOTTEET YHDEN BRÄNDIN SISÄLTÄ 

Nyrkkisääntönä kaikkien niiden tuotteiden, jotka jäävät iholle, olisi oltava samasta sarjasta. Näitä ovat siis seerumi, kosteusvoide ja silmänympärysvoide, eli hoitavat tuotteet. Yhtä lailla myös kasvovesi kuuluu tähän kategoriaan, sillä se jätetään iholle.

Puhdistustuote pestään pois, joten se voi olla eri sarjasta, jostain syystä niin haluat olevan. Essen putsarit toki tukevat ihonhoitoa myös jo puhdistusvaiheessa.

Satunnainen miselliveden tai syväputsarin käyttö ongelmattomalla iholla on ihan OK, mutta päivittäinen perushoito olisi hyvä olla säännöllistä, säntillistä ja samasta sarjasta. Näitä tuotteita käytetään kuitenkin kahdesti päivässä, ja tällä rutiinilla rakennetaan se kaiken ihonhoidon perusta.

Välttämättä eri sarjan tuotteet eivät edes fyysisesti toimi yhdessä, vaan ne voivat alkaa rullautua iholla. Eri sarjan tuotteiden formulaatiot eli koostumukset eivät välttämättä toimi yhdessä, fiilis iholla voi olla eri, tuoksumaailmat voivat törmätä.

HIFISTELIJÄ EI SEKOITA EDES SAMAN BRÄNDIN ERI LINJOJA

Jotta rahoilleen saa eniten vastinetta, ja iho saa tuotteista eniten hyötyä, ei sarjoja, eikä välttämättä edes tiettyä hoitolinjaa kannata sekoittaa.

Tuotteet on suunniteltu toimimaan yhdessä ja niiden hoitotulokset tarvitse toistensa tukea, Johanna summaa. Otetaan esimerkkinä Mádara ja Whamisa. Vaikka kummatkin kuuluvat laadukkaaseen luonnonkosmetiikkaan, ovat ne kuitenkin täysin erityyppisiä tuotesarjoja, ja niiden toiminta ja ydinperiaate ovat erilaiset. Sekakäytöllä niiden teho ei ole paras mahdollinen.

Normaali- ja terveihoinen voi kausiluontoisesti käyttää seerumeita ja naamioita tarpeen mukaan, mutta rutiinin tulisi perustua kuitenkin aina saman sarjan tuotteisiin. Jos haluaa vaihtelua, kannattaa liikkua yhden brändin sisällä ja ”sivusuunnassa” tuotelinja kerralla. Näin vaikuttavat raaka-aineet ja tuotteet pysyvät toisiaan tukevina. Myös tällöin tuotteiden eri aikaan loppuminen ei aiheuta katastrofia, kun pysyvää yhden sarjan sisällä. Sekakäytöllä voi pahimmillaan saada aikaan pintakuivuutta, epätasapainoa ja epäpuhtauksia.

SAAKO TAVANOMAISTA KOSMETIIKKAA SEKOITTAA LUONNONKOSMETIIKAN KANSSA? 

Tavanomaisen ja luonnonkosmetiikan keskenään sekoittelu ei ole järkevää. Tavanomaisen kosmetiikan säilöntäaineet ja raaka-aineet häiritsevät ihon mikrobiomia ja vesittävät luonnonkosmetiikan hyvät vaikutukset. Vaihtaessa tuotteita luonnonkosmetiikkaan meikit ovat yleensä viimeisin tuoteryhmä, jossa pysytään vielä tavanomaisen kosmetiikan tuotteissa. Luonnonkosmetiikan meikeille kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, sillä laatu, kesto ja pigmenttisyys ovat ottaneet viime vuosina huimia kehitysaskeleita. 

Jos ihonsa on saanut sekaisin, apua on lähellä – asiansa osaava kosmetologi tsekkaa ihon sen hetkisen kunnon ja osaa valita tilanteen tasapainottavat ja rauhoittavat tuotteet. Tervetuloa meille Museokadulle tai lähimmälle Esse-hoitajalle.

Leave a Reply

avatar
  Ilmoitukset kommenteista  
Ilmoita
Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.