Luonnonkosmetiikka

Nanopartikkelit kosmetiikassa: mitä ne ovat ja onko niitä luonnonkosmetiikassa?

1.7.2022,
Natural Goods Company

Aurinkovoiteiden turvallisuudesta on puhuttu paljon viime vuosina. Sen lisäksi, että perinteisten aurinkovoiteiden kemiallisten UV-filttereiden tiedetään olevan haitallisia ympäristölle ja sisältävän ihmisen terveyden kannalta kyseenalaisia hormonihäirikköjä, myös niiden sisältämät nanopartikkelit eli nanokokoiset materiaalit mietityttävät kuluttajia, lääkäreitä ja tutkijoita.

Itse asiassa nanopartikkeleita hyödynnetään aurinkovoiteiden lisäksi laajasti kosmetiikassa, kuten kosteusvoiteissa ja suuhygieniatuotteissa. Nanomateriaalit ovat niinkin yleisiä, että niitä löytyy kosmetiikasta jopa yhtä usein kuin muovia. Nanoteknologian tavoitteena on parantaa kosmetiikkatuotteiden koostumuksia.

Esimerkiksi luonnonkosmetiikan aurinkosuojavoiteistakin tutut sinkkioksidi ja titaanioksidi esiintyvät kosmetiikassa usein nanomuodossa.

Kosmetiikan nanomateriaaleista ei kirjoiteta paljoa, osittain varmasti siksi, että niistä löytyy edelleen vain vähän tutkittua tietoa. Vähäisen tutkimuksen ja ristiriitaisen tiedon vuoksi niiden turvallisuus puhuttaa, samalla kun nanomateriaalien käyttö lisääntyy koko ajan.

Kukaan ei tiedä varmaksi, miten nanohiukkaset käyttäytyvät ihmisen elimistössä. Tehtyjen tutkimusten perusteella nanopartikkelien epäillään voivan muun muassa häiritä ihmisen elimistön immuunipuolustusta ja altistaa sen erilaisille infektioille. Euroopan unioni onkin kieltämässä osan nanopartikkeleista käytön kosmetiikassa. EU on myös säätänyt, että tuotteessa käytetyt nanomateriaalit tulee merkitä selvästi tuotteen INCI-listaan.

Monen asiakkaamme suusta kuultu tuhannen taalan kysymys onkin, käytetäänkö luonnonkosmetiikassa nanopartikkeleita.

Mitä nanoteknologia ja nanopartikkelit ovat?

Nanomateriaalit eivät ole mikään tietty joukko kemikaaleja tai ainesosia, vaan sana ”nano” kuvaa materiaalin kokoa. Nanopartikkelit voivat olla peräisin luonnollisesta materiaalista tai synteettisestä materiaalista. Materiaali, kuten vaikkapa sinkkioksidi, voi olla itsessään turvallinen. Kun materiaalin kokoa pienennetään tarpeeksi, nanokokoiseksi, sen toimintatapa ja ominaisuudet voivat muuttua täysin, mikä tekee nanopartikkeleiden käytöstä ongelmallista.

Materiaali on nanokokoinen silloin, kun vähintään yksi sen ulottuvuuksista on 1-100 nanometriä. Nanometri on millimetrin miljoonasosa. Nanohiukkasten kokoa voi yrittää hahmottaa vertaamalla sitä esimerkiksi virukseen, jonka koko on muutamasta kymmenestä muutamaan sataan nanometriin, tai DNA:han, jonka koko on joitakin kymmeniä nanometrejä. Näin pienessä hiukkaskoossa materiaalille tulee uusia ominaisuuksia: se voi pystyä tunkeutumaan jopa ihmisen ihon läpi kehoon.

Nanohiukkaset ovat moninainen ryhmä aineita, joista osa on todennäköisesti haitattomia ja osa terveydelle haitallisia. Haaste on tunnistaa haitalliset haitattomista.

Nanoteknologia on kehitetty vasta melko hiljattain, mutta uusia nanomateriaaleja kehitetään kovaa vauhtia. Turvallisuuteen liittyvä epävarmuus on kuitenkin onneksi hidastanut monien nanomateriaalien käyttöönottoa. Nanomateriaalit ovat melko uusi keksintö ja hyvien, tehokkaiden ja tarpeeksi edullisten tutkimusmenetelmien puuttuessa tietämys nanomateriaalien vaikutuksista laahaa teknologisen kehityksen perässä. Niiden käytöstä ei ole vielä paljoa pitkäaikaista näyttöä.

Nanomateriaalit ovat alle 100 nanometrin kokoisia hiukkasia, eli samaa kokoluokkaa kuin DNA (kuvassa). DNA on joidenkin kymmenien nanometrien kokoista.

Miten nanopartikkelit vaikuttavat kehossa?

Tutkimusten mukaan nanopartikkelit voivat olla haitallisempia kuin saman materiaalin isommat hiukkaskoot. Nanomateriaalit voivat päästä kehoon ihon läpi tai hengityksen mukana.

Nanomateriaalin toimintaan kehossa vaikuttaa sen muoto ja liukenevuus. Liukenemattomien nanomateriaalien on todettu olevan terveydelle kaikista haitallisimpia. Tutkimusten mukaan nanopartikkelit voivat matkata elimistössä sisäelimiin, verenkiertoon ja aivoihin asti, ja arvellaan, että varsinkin liukenematon nanomateriaali ei pystyisi poistumaan kehosta lainkaan.

On todettu, että nanopartikkelit olisivat kaikkein haitallisimpia hengitettyinä, kun ne päätyvät keuhkojen pinnalle, josta ne kulkeutuvat sisäelimiin. Hengityksen kautta kehoon päätyneitä nanomateriaaleja on havaittu keuhkoissa ja muissa sisäelimissä vielä kuuden kuukauden kuluttua altistumisesta.

Nanomateriaalien hengittäminen voi esimerkiksi johtaa tulehdustilaan ja oksidatiiviseen stressiin, jossa elimistön vapaiden radikaalien ja antioksidanttien suhde on epätasapainossa. Tämä voi vaikuttaa geenien toimintaan ja aiheuttaa DNA-vaurioita.

Siitä, mitä kaikkea nanomateriaalit voivat saada kehossa tai ympäristössä aikaan, on vähän tietoa, sillä tutkimustieto laahaa perässä.

Parhaiten tietoa vaikuttaa olevan saatavilla metallioksidinanohiukkaista, eli esimerkiksi titaanioksidin ja sinkkioksidin nanokoista. Ominaisimpia riskejä näille metallisille partikkeleille ovat juurikin keuhkojen tulehdustilat. Nanotitaanioksidi on luokiteltu mahdollisesti syöpävaaralliseksi.

Aurinkovoiteet ovat kenties tunnetuin nanoteknologiaa hyödyntävä kosmetiikkatuote

Nanomateriaaleja voi löytyä oikeastaan mistä vain kosmetiikasta.

Nanoteknologian on osoitettu parantavan kosmetiikan tehoa monella tavalla: 1) nanoteknologia parantaa aktiivisen ainesosan imeytymistä ihoon, 2) parantaa kosteutustehoa, 3) tehostaa UV-suojaa ja 4) tekee koostumuksesta miellyttävämmän.

Nanoteknologia on ollut kosmetiikkamarkkinoilla iso harppaus. Huonosti levittyvillä, epämiellyttävän koostumuksen omaavilla tuotteilla ei pärjää kovassa kilpailussa.

Nanomateriaaleja käytetään esimerkiksi synteettisissä hajusteissa, hiuslakoissa, puutereissa ja muissa meikeissä, deodoranteissa ja kynsilakoissa. Nanoteknologian hyödyntäminen tekee erityisesti tällaisten teknisesti vaativien tuotteiden koostumuksista paremmin toimivia. Nanokokoiset hiukkaset esimerkiksi tekevät meikkituotteista tasaisemmin levittyviä.

Hyvin levittyviä aurinkovoiteita on hankala valmistaa ja aurinkovoiteet ovatkin ehkä tunnetuin nanomateriaalien käyttökohde. Perinteisissä aurinkovoiteissa käytetään kemiallisten suojapartikkelien lisäksi luonnonkosmetiikan aurinkosuojista tuttuja titaanioksidia ja sinkkioksidia parantamaan voiteiden suojaustehoa. Koska aurinkovoiteiden koostumuksista halutaan mahdollisimman hyvin levittyviä ja ihoon sulautuvia, titaani- ja sinkkioksidi ovat kemiallisissa aurinkosuojissa usein nanokoossa.

Fysikaalisia eli luonnonkosmetiikan aurinkosuojia pidetään esimerkiksi tanskalaisten tutkimusten perusteella turvallisempana vaihtoehtona, kuin kemiallisia aurinkosuojia, sillä kemiallisissa aurinkosuojissa voi olla mahdollisten nanopartikkelien lisäksi muita hormonihäirikköjä sekä ekosysteemiä häiritseviä kemikaaleja.

Luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat ympäristönäkökulmastakin perinteisiä aurinkosuojia parempi vaihtoehto, vaikka esimerkiksi sinkkikään ei ole luonnolle täysin neutraali vaihtoehto. Sinkkioksidi on kuitenkin yli 30 kertaa vähemmän myrkyllinen ympäristölle kuin perinteisissä aurinkorasvoissa paljon käytetty oksibentsooni.

Luonnonkosmetiikan aurinkosuojissa sinkki- ja titaanioksidi ovat usein kapseloituja, mikä estää niiden kasautumisen ja mahdollistaa tasaisen levittymisen iholla. Kapselointi myös ehkäisee oksidien ympäristöhaittoja.

Mistä tiedän, sisältääkö kosmetiikka nanomateriaaleja?

Nanomateriaali tulisi EU-lainsäädännön mukaan merkitä tuotteen INCI- eli raaka-ainelistaan. Myös synteettisen kosmetiikan tuotteissa on siis ainakin teoriassa mahdollisuus välttää nanopartikkeleita halutessaan.

Todellisuudessa nanomateriaaleja on olemassa lukematon määrä, ja kuluttajan on mahdotonta muistaa kaikkia nanomateriaalien INCI-nimiä. Usein nanomateriaalin INCI-nimessä on maininta ”nanoate” tai ”nano”, mutta joissakin nanomateriaalien nimissä ei ole mitään mistä ainesosan voisi tunnistaa olevan nanokoossa.

Koska nanomateriaaleille ei ole virallista määritelmää, niitä ei voida kieltää kaikkia kerralla. Ne pitäisi siis kieltää yksi kerrallaan, mikä on hyvin hidasta, sillä ennen kieltämistä jokainen nanomateriaali pitää luotettavasti todeta haitalliseksi.

Euroopan unioni on kieltämässä osan kosmetiikassa käytettävistä nanomateriaaleista, listan löydät täältä. Euroopan komissio on vuonna 2016 rajoittanut nano- ja ei-nanokokoisen sinkkioksidin käytön kosmetiikkatuotteissa 25 % tuotteen koostumuksesta.

Nanomateriaalit huolestuttavat kuluttajien lisäksi lukuisia lääkäreitä ja tutkijoita, mutta niiden käytön rajoittamiseksi tai kokonaan kieltämiseksi täytyisi löytyä riittävästi tutkimusnäyttöä, mitä ei tällä hetkellä ole tarpeeksi. Uusia nanomateriaaleja tuodaan jatkuvasti lisää markkinoille, vaikka riittävää tutkimusnäyttöä niiden turvallisuudesta – puolesta tai vastaan – ei välttämättä ole.

Nanomateriaalien riskien ja turvallisuuden arvioon käytettäviä menetelmiä on viime vuosina kehitetty. Nykyiset menetelmät ovat suuritöisiä, kalliita ja epävarmoja, ja tavoitteena on korvata ne uusilla. Tulevaisuudessa haitalliset nanomateriaalit pystyttäisiin erottamaan haitattomista helpommin ja luotettavammin.

Myös luonnonkosmetiikka voi sisältää nanomateriaaleja – voit tarkistaa asian helposti

Usein on oletettu, että luonnonkosmetiikassa nanopartikkelien käyttö on kiellettyä – ja näin yleensä onkin. Luonnonkosmetiikka saattaa kuitenkin joissakin tapauksissa sisältää nanopartikkeleita. Luonnonkosmetiikkaa säädellään itsenäisillä sertifikaateilla, joiden kriteerit voivat erota toisistaan – eikä kaikilla luonnonkosmetiikkatuotteilla välttämättä ole sertifiointia.

Jotkin luonnonkosmetiikan sertifikaatit, kuten Cosmos-standard, kieltävät nanopartikkelien käytön. Cosmos-standardin mukaisesti sertifioivat esimerkiksi BDIH, Ecocert, Soil Association, Cosmebio ja ICEA.

Jos siis tuotteessa näkyy joku näistä logoista ja sen alla teksti Cosmos Organic tai Cosmos Natural, ei tuotteessa silloin ole käytetty nanopartikkeleita.

Toinen suuri sertifioija Euroopassa on Natrue. Natrue ei kiellä nanopartikkeleita fysikaalisissa UV-suoja-aineissa. Natrue perustelee tätä sillä, että tällä hetkellä näiden aineiden nanokokoisten partikkelien käytöstä ei ole EU-tasolla katsottu ilmenevän turvallisuusvaaroja. EU myös vaatii joka tapauksessa INCI-listaan selkeän merkinnän, jos tuotteessa on käytetty nanokokoista sinkkioksidia tai titaanioksidia. Kuluttaja voi siis nähdä suoraan tuotteesta, onko siinä käytetty nanomateriaaleja.

Natrue pyrkii ensisijaisesti siihen, että EU-lainsäädäntöä vietäisiin siihen suuntaan, että luonnonkosmetiikalle olisi oma määritelmänsä lainsäädännössä. Se selkeyttäisi luonnonkosmetiikan markkinaa kuluttajan kannalta. Kenties siksi myös nanomateriaalien osalta Natrue antaa vastuuta lainsäädännölle.

Lainaus Natruen linjauksesta koskien nanopartikkeleita:

“Valinta käyttää nanomuotoja on yksinomaan sertifiointia hakevan yrityksen oma päätös. Nanopartikkelien käyttö ei vaikuta siihen, täyttääkö yritys Natruen luonnon- ja luomukosmetiikalta edellyttämät kriteerit.”

Vaikka Natrue ei kiellä nanopartikkeleiden käyttöä, ei Natrue-sertifioiduista luonnonkosmetiikkatuotteistakaan yleensä löydy nanopartikkeleita. Halutessaan asian voi tarkistaa INCI-listan tutkimalla.

Myös ei-sertifioitujen luonnonkosmetiikan tuotteiden osalta kuluttajan kannattaa tutkia INCI-listaa, jos epäilee tuotteen mahdollisesti sisältävän nanopartikkeleita.

Monet luonnonkosmetiikkaa valmistavat yritykset myös ilmoittavat tuotteiden tiedoissa, ettei niissä ole käytetty nanopartikkeleita. Vaikka nanopartikkelien käytöllä voidaan luoda tehokkaampia ja koostumukseltaan miellyttävämpiä tuotteita, moni luonnonkosmetiikan valmistaja haluaa välttää niitä ja etsiä muita keinoja parantaa koostumuksia.

Artikkelin on tarkistanut ja sitä on kommentoinut Terveystalon työterveyslääkäri ja yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri Olli Virtanen.

0 0 votes
Article Rating
Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Back to top

You are about to remove a gift product. If you continue, it will not be added to your cart again.