Marimiina / Kohtuudella kaikkea

Kosmetiikan syötävät hyvikset: Aktiivihiili on hyvinvoinnin musta kulta

heinäkuu 28, 2019,
Marimiina / Kohtuudella kaikkea

Et taatusti ole välttynyt rummutukselta aktiivihiilen puolesta. Siitä on tullut yksi terveystuotteiden kärkinimistä, ja sen puolesta puhuvat niin monet kosmetologit kuin ravintoterapeutitkin.

Sen viime aikaisesta suosiosta huolimatta kyseessä on ikivanha luontaislääkinnän tuote, jota on käytetty maailman sivu Keski- ja Etelä-Euroopan maissa erityisesti vatsan ja suoliston hoitoon. Monella ensiapuklinikalla aktiivihiili tunnetaan myös myrkytystilojen elvyttäjänä.

Molemmissa rooleissa – niin suoliston hoitajana kuin myrkkyjenpoistajana – aktiivihiili on vahvoilla. Sen koostumus on kuin ilmetty imemään itseensä sekä myrkkyjä että mahdollisesti suolistoa kuormittavia kaasuja (ilmavaivoja), bakteereja tai muita haitallisia yhdisteitä.

Se ei ole mikä tahansa hiili, eikä sitä saa sekoittaa esimerkiksi grillihiileen, joka sisältää monia myrkyllisiä yhdisteitä. Aktiivihiilen raaka-aineena on useimmiten kookospähkinän kuori, oliivinsiemenet, turve tai sahanpuru. Valmistusprosessissa käytetään kaasua, joka lisää sen huokoisuutta ja pinta-alaa jopa niin, että 1 teelusikallinen aktiivista hiiltä vastaa jalkapallokentän kokoista imeytymispinta-alaa. Aktivointiprosessin aikana hiilestä vapautuu siihen aiemmin kiinnittyneet myrkyt, jonka jälkeen sen huokoinen ja negatiivisesti varautunut pinta on valmis vastaanottamaan uusia, positiivisesti varautuneita myrkkyjä, haitallisia yhdisteitä ja kaasuja.

 

LUONNOLLINEN MYRKYNPOISTAJA

Ei siten ihme, että aktiivihiili on tunnettu sen myrkynpoistokapasiteetin vuoksi. Se pystyy imemään itseensä monenlaisia myrkkyjä, myös raskasmetalleja, jotka se poistaa elimistöstä virtsan, hikoilun tai ulosteen mukana. Ainoastaan litium, lipeä, rauta, alkoholi sekä raakaöljystä valmistetut tuotteet, kuten bensa, maalien liuottimet ja jotkut pesuaineet ovat myrkkyjä, joihin aktiivihiili ei tehokkaasti pysty. Sen sijaan muun muassa särkylääkkeiden, unilääkkeiden ja tulehduskipulääkkeiden jättämiin haitallisiin yhdisteisiin sekä  amalgaamipaikkojen poiston yhteydessä aktiivihiili puree hyvin.

Muiden myrkkyjen ohella aktiivihiili imee itseensä myös virtsa-ainetta, ja tästä syystä sitä pidetään erittäin hyvänä munuaistukena. Tutkimusten mukaan aktiivihiilen kuuriluontoisesta käytöstä voisi siten hyötyä erityisesti henkilöt, jotka kärsivät heikentyneestä munuaisten toiminnasta tai kroonisesta munuaissairaudesta. Aktiivihiili näyttäisi tutkimusten valossa auttavan laskemaan myös sekä kokonaiskolesterolia että haitallisena pidettyä LDL-kolesterolia kajoamatta hyödyllisenä pidettyyn HDL-kolesteroliin.

Koska aktiivihiili kykenee imemään itseensä monenlaisia myrkkyjä, se imee itseensä myös lääkkeitä. Sitä ei siten saa ottaa lääkkeiden oton yhteydessä. Suositeltava turvaväli aktiivihiilen ja lääkkeidenoton välillä on kaksi tuntia. Samaa protokollaa kannattaa käyttää aktiivihiilen ja ravintolisien sekä aterioiden välillä. Vaikka tutkimustulokset vihjaavat siihen, että aktiivihiili kykenisi erottamaan hyvät pahoista, ei tästä kuitenkaan ole riittävän selkeää näyttöä.

VATSAN RAUHOITTAJA

Aktiivihiili rauhoittaa tunnetusti myös oikkuilevaa vatsaa ja suolistoa. Perinteisessä kasvi- ja yrttilääkinnässä aktiivihiili tunnetaan erityisesti ripuloivan ja toisaalta liiallisesta kaasunmuodostuksesta eli ilmavaivoista kärsivän suoliston tukena. Sitä käytetään usein myös detox- ja puhdistuskuurien yhteydessä, sillä sen tiedetään olevan hellävarainen ja tehokas silloin, kun suoliston bakteerikanta on sekaisin ja siellä on liikaa sinne sopimattomia vieraita. Aktiivihiili myös ärsyttää vuotavasta suolesta kärsivää usein vähemmän kuin yrttilääkintäkuurit. Aktiivihiiltä ei tulisi kuitenkaan käyttää jatkuvasti. Lyhyet kuurit ovat tehokkaimpia. Ne pitävät kehon omat myrkkyjenpoistomekanismit aktiivisina, ja edistävät ravintoaineiden imeytymistä silloin, kun aktiivihiili otetaan erillään aterioista.

 

AKTIIVIHIILI IHOLLA

Aktiivihiiltä voidaan käyttää myös ulkoisesti, jolloin se imee itseensä ihon pinnalla olevia bakteereja, myrkkyjä ja haitallisia yhdisteitä sekä kuolleita ihosoluja. Aktiivihiiltä käytetäänkin menestyksellisesti erityisesti ihon pesutuotteissa, kuorinta-aineissa ja naamioissa. Aktiivihiilen ulkoisesta käytöstä hyötyy toisaalta rasvainen ja epäpuhdas iho, ja toisaalta kuiva, eloton ja harmaa iho. Molemmat ihotyypit kirkastuvat, ihohuokoset pienenevät selvästi ja ihon ravinteidenottokyky paranee.

Aktiivihiilen sanotaan auttavan myös niin itikoiden, hämähäkkien kuin käärmeidenkin puremiin. Pureman aiheuttama kutina ja punoitus häviävät, kun sen päälle levitetään kookosöljyyn sekoitettua aktiivihiiltä, suhteessa ½ ruokalusikallista aktiivihiiltä yhteen ruokalusikalliseen kookosöljyä. Kookosöljyn tilalla voi toki käyttää mitä tahansa muuta neutraalia voidetta. Kohta on hyvä suojata sideharsolla tai kankaanpalalla, sillä aktiivihiili on äärimmäisen sotkevaa.

Aktiivihiilen avulla voi myös puhdistaa juomavettä. Oletko jo törmännyt aktiivihiilenpätkiin, joita lisätään vesikannuihin?

PPS. Aktiivihiilen avulla voi myös valkaista hampaita, hellävaraisesti ja luonnollisesti. Älä kuitenkaan käytä aktiivihiiltä jatkuvasti, ettei se poista hampaita suojaavaa kiillettä.

 

https://www.medicalnewstoday.com/articles/322609.php

https://www.healthline.com/nutrition/activated-charcoal#section6

https://draxe.com/activated-charcoal-uses/

https://www.passeportsante.net/fr/Solutions/PlantesSupplements/Fiche.aspx?doc=charbon-actif_ps

Kommentointi suljettu

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.