Marimiina / Kohtuudella kaikkea

Kosmetiikan syötävät hyvikset: Savesta on moneksi

huhtikuu 26, 2019, Marimiina / Kohtuudella kaikkea

Savea on käytetty hyvinvoinnin lisäämiseksi ja terveyden edistämiseksi jo maailman sivu. Ilmeisesti myös kulta-ajan Egyptissä tunnettiin saven monipuoliset terveysvaikutukset. Nyt savi on löydetty uudelleen, ja sitä käytetään sekä sisäisesti että ulkoisesti – ja hyvästä syystä.

Savi on yksi monipuolisimmista luonnon raaka-aineista. Se puhdistaa, alkalisoi, mineralisoi, kosteuttaa sekä auttaa pitämään monet pöpöt poissa. Jos haluat kerätä lääkekaappiisi luontoäidin parhaimmistoa, savi on yksi must-tuotteista.

 

Suoliston paras kaveri

Sisäisesti käytettynä savi hoitaa erityisesti suolistoa. Negatiivisen varauksen ansiosta savi imee itseensä monenlaisia epäpuhtauksia. Näitä ovat esimerkiksi kehoon päätyneet raskasmetallit, ympäristömyrkyt ja muut haitalliset yhdisteet sekä monenlaiset bakteerit ja pöpöt. Savi sopii siten erinomaisesti puhdistuskuurien tueksi, ja hellävaraisena tuotteena se sopii myös herkästä ja ärtyneestä suolistosta sekä ”vuotavasta suolesta” kärsiville. Savi sopii erinomaisesti myös lapsille, ja siitä saa hellän ja tehokkaan tuen koko perheen vatsavaivoihin.

Savituotteiden käytössä tulee toki muistaa se, että savi imee itseensä myös nesteitä sekä muita keholle vieraita aineita. Saven nauttimisen ja lääkkeiden oton välillä on siten pidettävä vähintäänkin parin tunnin tauko, ettei savi pääse heikentämään lääkkeiden imeytymistä. Nesteitä poistavien lääkkeiden ja saven säännöllisestä ja sisäisestä käytöstä on lisäksi syytä keskustella lääkärin kanssa.


Se, mikä muutoin tekee savesta niin hellävaraisen, on sen runsas mineraalipitoisuus. Savessa on erittäin runsaasti piitä (sitä suoliston, hiusten ja kynsien ihmeainetta!) sekä myös mm. rautaa, magnesiumia, kalsiumia, kaliumia ja natriumia. Tämä monipuolisuus tekee savesta loistavan ja monipuolisen hoitotuotteen, sillä keho ja iho tykkäävät, kun saavat paljon erilaisia – ja tässä tapauksessa alkalisoivia – mineraaleja pienissä määrissä ja samaan aikaan. Näin tapahtuu myös luonnossa ja silloin, kun keho saa mikroravinteita suoraan ruuasta..

Tämä monipuolinen mineraalilataus saa aikaan sen, ettei savi ainoastaan putsaa tehokkaasti, vaan toimii myös luonnollisten ja alkalisoivien mineraalien lähteenä. Nimenomaan tämä kombo helpottaa monen suolistovaivaisen ja myös ripulista kärsivän oloa. Mineraalit auttavat korjaamaan suoliston limakalvoa ja edistävät ruoka-aineiden imeytymistä sekä korjaavat mineraalipuutoksia. Koska saven sisältämät mineraalit ovat pääsääntöisesti alkalisoivia, savi auttaa myös poistamaan kehon liikahappoisuutta, jota mm. stressi, runsas valkojauhotuotteiden, sokerin ja keinomakeutusaineiden sekä teollisesti valmistettujen ruokien, alkoholin ja lääkkeiden käyttö lisäävät. Kehon alkalisointi vastaavasti auttaa pitämään monet haitalliset pöpöt ja bakteerit loitolla, sillä nämä tarvitsevat happaman elinympäristön levitäkseen ja voidakseen hyvin.

Savea voidaan käyttää kuuriluontoisesti, ja myös pitkäaikaisena monipuolisen ravitsemuksen lisänä. Tällöin runsaaseen vesilasilliseen lisätään ½ -1 teelusikallinen puhdasta ja laadukasta savea. Savi sekoitetaan veteen ja annetaan laskeutua noin viisi minuuttia. Tämän jälkeen savi juodaan, parhaimmillaan aamulla tyhjään vatsaan. Pohjalle laskeutunut savisakka jätetään juomatta. Sen voi antaa vaikka tehoravinteeksi kukille.

Savi sopii jokaiselle iholle

Sisäisesti savi tekee ihan samaa kuin ulkoisesti. Savinaamiot ovat jo vuosikausia olleet monen naisen hittituote. Eikä syyttä, sillä savinaamio poistaa hellästi epäpuhtaudet ja kirkastaa, uudistaa sekä vahvistaa ravinneköyhää ja ohutta ihoa. Täydellinen suomalaisen ihon kauneustuote! Savinaamiosta monikäyttöisen tekee lisäksi se, että siihen voi halutessaan sekoittaa mieleistänsä nestettä, joko kukkavesiä, jugurttia, kookosmaitoa tai kasviperäisiä öljyjä. Myös eteeriset öljyt toimivat savinaamion kanssamatkustajina loistavasti, ja tuovat lisätehoa perusnaamioon.

Ulkoisesti savea voi käyttää myös monien ruhjeiden rauhoittajana. Koska savi imee itseensä sekä pöpöjä että nesteitä, savihaude on omiaan turvotusta aiheuttavien kaatumisten, kolhujen ja haavojen ensiapuhoitona. Savihaude hoitaa myös kutiavat ja punoittavat hyttysten puremat sekä rauhoittaa vauvan punoittavan vaippaihottuman. Vauvan iholla savi ja lempeästi rauhoittava kamomilla ovat täydellinen yhdistelmä, mahdollisesti kasviperäisen öljyn, kuten aprikoosinkiviöljyn kanssa.

Savella voi hoitaa myös kuivaa ja ärtynyttä päänahkaa sekä psoriasista niin päänahassa kuin ihollakin. Tällöin rauhoittavat ja tulehduksia poistavat eteeriset öljyt, kuten laventeli, rosmariini, timjami ja tea tree täydentävät saven positiivisia vaikutuksia. Nämä eteeriset öljyt sopivat hyvin myös näppyläisen ihon hoitoon. Sitruuna sen sijaan auttaa saven kanssa kirkastamaan samentunutta ja väsynyttä ihoa. Hormoninäppylöitä hätistävät geranium ja ruusu.

 

Varoituksen sana

Muista valita savituotteesi huolella. Koska savi on itseensä epäpuhtauksia imevä raaka-aine, se voi myös sisältää runsaasti erilaisia ympäristömyrkkyjä. Ole siksi tarkkana siitä, mistä saven ostat, ja mikä on sen alkuperä. Useimmiten luomusertifiointi takaa sen, että savi on laadukkaista maaperistä, ja näin ollen lähtökohdiltaan puhdasta. Puhdas ja myös rikas maaperä takaavat lisäksi sen, että savi sisältää runsaasti alkalisoivia ja kehoa rikastuttavia mineraalia – käytitpä savea sisäisesti tai ulkoisesti.

Tarkasta myös, että käyttämäsi savi soveltuu haluamaasi käyttöön. Pääsääntöisesti valkoista ja pinkkiä sekä rhassoul-savea suositellaan ulkoiseen käyttöön, kun taas montmorilloniitti- ja bentoniittisavi sopivat sisäiseen käyttöön.

 

Löydät savea muun muassa näistä tuotteistamme
ESSE CLAY MASK – SYVÄPUHDISTAVA SAVINAAMIO 50ML
Esse

ESSE Clay Mask – Syväpuhdistava Savinaamio 50ml

41,00 
Lisää ostoskoriin
ESSE MICRODERM EXFOLIATOR – SILKKISEN PEHMEÄ SAVIKUORINTA HERKÄLLE IHOLLE 50ML
Esse

ESSE Microderm Exfoliator – Silkkisen pehmeä savikuorinta herkälle iholle 50ml

39,00 
Lisää ostoskoriin
REFINING CLEANSER - KEVYESTI VAAHTOAVA SAVIPUHDISTAJA 100ml
Esse

ESSE Refining Cleanser – savipuhdistaja kaikille ihotyypeille 100ml

29,00 
Lisää ostoskoriin
Kaé

KAÉ Natural Moroccan White Clay – Rhassoul – luonnollinen marokkolainen valkosavi 200g

18,00 
Lisää ostoskoriin
Khadi

KHADI Detox Hair Mask – Detox-hiusnaamio 150g

16,80 
Lisää ostoskoriin
LOGONA LAVAERDE LOOTUS VALKOSAVI-PESUVOIDE 200ml
Logona

LOGONA Lavaerde Lootus valkosavi-pesuvoide 200ml

11,50 
Lisää ostoskoriin
LOGONA LAVAERDE PATSHOULI RHASSOULSAVI PESUVOIDE 200gr
Logona

LOGONA Lavaerde Patshouli Rhassoulsavi Pesuvoide 200ml

11,50 
Lisää ostoskoriin
LOGONA LAVAERDE RHASSOULSAVIJAUHE 300gr
Logona

LOGONA Lavaerde Rhassoulsavijauhe 300gr

12,95 
Lisää ostoskoriin
LOGONA LAVAERDE VALKOSAVIJAUHE 150gr
Logona

LOGONA Lavaerde Valkosavijauhe 150gr

12,60 
Lisää ostoskoriin
MÀDARA WHITE CLAY & BLACKBERRY FACE SOAP
Mádara

MÀDARA White Clay & Blackberry Face Soap

8,95 
Lisää ostoskoriin
Novexpert

NOVEXPERT Detox Mask with Creamy Pink Clay – Puhdistava detox-naamio 75ml

16,95 
Lisää ostoskoriin
Rasasara Skinfood

RASASARA SKINFOOD Pitta Face Cleansing Bar- kasvosaippua 75g

24,90 
Lisää ostoskoriin
Rasasara Skinfood

RASASARA SKINFOOD Vata Face Cleansing Bar – Kasvosaipppua 75g

24,90 
Lisää ostoskoriin
SANTE BALANCE SHAMPOO JUNIPER & MINERAL CLAY LAVA POWER - TEHOKKAASTI PESEVÄ SHAMPOO PÄÄNAHAN ONGELMIIN 200ml
Sante

SANTE Balance Shampoo Juniper & Mineral Clay Lava Power – Tehokkaasti Pesevä Shampoo Päänahan Ongelmiin 200ml

11,95 
Lisää ostoskoriin
Sante

SANTE Express Sensitive Clay Hand Cream – käsivoide 75ml

6,70 
Lisää ostoskoriin
Sante

SANTE Mineral Clay Shower Cream Mandarin 150ml

8,50 
Lisää ostoskoriin
Sante

SANTE Sensitive Mineral Clay Shower Gel Almond 150ml

8,50 
Lisää ostoskoriin

Tekstin avainsanat:

Comments are closed.

Natural Goods Company Sisäpiiri

Sisäpiirin jäsenenä etuihisi kuuluvat sisäpiirin erikoisalennukset ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vinkit alan huippuasiantuntijoilta.

Liittyessäsi Sisäpiiriin, saat kertakäyttöisen -10%:n alennuskoodin välittömästi sähköpostiisi.

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.