Aivopese itsesi – ehkäiset aivotuhoa + Aivodetoxin TOP 3

Aivoista ei voi olla puhumatta mainitsematta aivojen puhdistusta. Voiko olla tärkeämpää teemaa kuin pitää yksi kehomme tärkeimmistä elimistä puhtaana ja energisenä? Minusta ei.

Aivojen puhtaana ja elinvoimaisena pitämiseen vaikuttaa toki kaikki se, mitä viime blogissa käsiteltiin. Ruuan merkitys on kiistaton, sen myöntää myös tiede. Siltikin, haluan kaivertaa hiukan syvemmälle. Puhutaan vähän ruuasta, mutta ennen kaikkea aivoissa olevasta puhdistusjärjestelmästä. Jos tämä huikean hieno järjestelmä, aivojen pesukone, ei toimi, ei hyvästäkään ravinnosta saa täyttä irti imua.

 

Sokeria, sokeria vähemmän sokeria

Ensin kuitenkin vielä vähän ravinnosta. Nykyisin tiedetään, että aivojen kannalta pahin ruoka-aine on sokeri. Tästä kirjoitin jo aiemmin. Sokeri tarraa helposti niin rasva- kuin proteiinimolekyyleihin ja aivoveriesteen läpäistessään nämä yhdisteet pääsevät vaurioittamaan, lähinnä jäykistämään aivojen kudosrakenteita. Vähäisessä määrin tätä ns. glykaatiota tapahtuu hallitusti ja tarkoituksenmukaisesti, mutta kun se syystä tai toisesta kiihtyy, homma lähtee lapasesta. Hallitsematon glykaatio synnyttää ns. AGE- ja ALE-tuotteita. Ne ovat hyvin aggressiivisia molekyylejä, jotka aiheuttavat tuhoa kaikkialla kehossa. Niiden uskotaan olevan monen kroonisen sairauden taustalla. Jopa Alzheimer-tutkijat pitävät virheellistä glykaatiota ja sen vauhdittamaa amyloidiplakkien kertymää yhtenä taudin syntyyn vaikuttavana tekijänä.

Sokeri yhdessä valkojauhotuotteiden kanssa on omiaan aiheuttamaan myös ns. hiljaista tulehdusta. Tämä taas johtaa hyvin helposti oksidatiiviseen stressiin, joka osaltaan aiheuttaa tulehdustilaa. Ikävä noidankehä on valmis. Aivojen kannalta oksidatiivinen stressi on erittäin haitallista, sillä vapaat happiradikaalit tykkäävät tuhoja erityisesti rasvaisia rakenteita, ja aivoissahan niitä riittää. Oksidatiivinen stressi ei tokikaan kaikki johdu sokerista, vaan taustalla voi olla muita sairauksia ja pitkäaikaista lääkkeiden käyttöä, suolisto-ongelmia, tupakointia ja ilmansaasteita, liiallista tai liian vähäistä liikuntaa, stressiä ja unettomuutta jne. Yhtä kaikki, sokeri on mielestäni siltikin aivojen vihollinen nro 1.

En kuitenkaan ehdota totaalikieltäytymistä sokerista. Silloin ei nähtäisi metsää puilta. Hyvä olo ja hemmottelu kun kuuluu osaksi myös aivojen hyvinvointia, ja suurimmalle osalle meistä, siihen kuuluu ainakin osittain sokeri. Maltillisissa määrin aivot – ja koko muukin keho – pystyy sen käsittelemään silloin, kun ravintomme on 70-80% hanskassa. Kaikki nojaa jälleen kerran suolistomme ja maksamme hyvään kuntoon. Ei siitä sen enempää. Sillä nyt haluan kirjoittaa aivojen superhienosta rakenteesta. Meillä on nimittäin jokaisella aivoissa ihan oma puhdistusjärjestelmä, joka pyrkii estämään sekä happiradikaalien, amyloidiplakin ja glykaation sekä muun päivittäisen myrkkykuorman haitat, jos vain annamme sille mahdollisuudet.

Aivot narikkaan, edes hetkeksi

Tarvitsemme lepoa, siinä ei ole mitään uutta. Lepo ja rentoutuminen aktivoivat ns. parasympaattisen järjestelmän, joka mahdollistaa elimistön toipumisen ja korjaustoiminnot. Tässäkään ei ole mitään uutta. Mutta tiesitkö, että ennen kaikkea aivomme tarvitsevat lepoa? Lepo nimittäin aktivoi aivoissa niin sanotun glymfaattisen järjestelmän, jota voisi kutsua aivojen pesukoneeksi, tai ehkä paremmin viemäröinti- ja öljynvaihtojärjestelmäksi, kuten eräs opettajani sitä kutsuu. Glymfaattisen järjestelmän löysi norjalainen tiedemies vasta vuonna 2012, ja se selittää paljolti unen virkistävää, parantavaa vaikutusta aivojen näkökulmasta.

Glymfaattinen järjestelmä nimittäin toimii lähes ainoastaan unessa, ja kaikkein parhaiten makuuasennossa. Nokkaunet nojatuolissa eivät siten puhdista aivoja kuten vanhanaikaiset ruuanperäset sängynpäällä maaten. Tämä järjestelmä puhdistaa aivot kaikesta aineenvaihdunnan aiheuttamasta kuonasta, myrkyistä ja aiemmin mainitsemastani amyloidiplakista. Se käyttää hyväkseen hengitystä ja verisuonien sykintää, ja toisaalta unen aikana kasvavaa soluvälitilaa, joiden avulla kuonat kulkeutuvat pois. Aika huikeaa, eikö?

Eikä tässä vielä kaikki. Pitkään uskottiin, ettei aivoissa ole lymfaattista järjestelmää, ja ihmeteltiin, miten rasvat kulkeutuvat aivoista maksaan käsiteltäviksi. Nyt, osittain suomalaisen tutkimusryhmän ansiosta, on aivokalvoilta löydetty imusuonia. Tämä todistaa, että aivoillakin on lymfaattista suonistoa, joka yhdessä glymfaattisen järjestelmän kanssa huolehtii siitä, ettei aivoihin kerry liikaa haitallisia yhdisteitä, ja että isokokoiset rasvamolekyylit pääsevät aivoihin ja aivoista pois, maksan puhdistettavaksi.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Sitä, että lepo ja ennen kaikkea uni ovat erittäin tärkeitä aivojemme hyvinvoinnille. Putsauksen lisäksi unen aikana aivot saavat energiaa, immuunijärjestelmä vahvistuu, oppimamme asiat siirtyvät pitkäkestoiseen muistiin sekä aivot uusiutuvat ja kehittyvät.

Unen ohella aivoille tekee hyvää olla vain. Olen aikaisemminkin hehkuttanut meditaatiota, ja hehkutan taas. Lukuisat tutkimukset puoltavat meditoinnin, läsnäolon ja ”vain olemisen” tärkeyttä niin aivojen kuin koko kehon hyvinvoinnille. Erityisesti tässä infoähkyn ajassa on tärkeää osata pistää peli poikki, sulkea älylaitteet sekä oman pään kovalevy, ja laittaa aivot hetkeksi narikkaan. Alla kolme tapaa, joilla voit tämän tehdä parissa minuutissa.

Aivodetoxin kolmen kärki
  1. Kabalabhati-hengitys

Istu selkä suorassa mukavassa asennossa. Hengitä nenän kautta syvään sisään. Pidätä hengitystäsi 2-6 sekuntia. Hengitä ulos nenän kautta tuhisemalla nopeaan tahtiin, kuten yrittäisit niistää moneen kertaan yhden uloshengityksen aikana. Huomaat myös vatsasi tekevän pumppaavaa liikettä. Kun saat kaiken ilman ulos, pidätä hengitystä 2-4 sekuntia ja hengitä hetki normaalisti. Toista sarja 2-3 kertaa, ja lopuksi nouse rauhallisesti seisomaan ja anna ylävartalon kumartua alas. Roikota päätä alaspäin ja heiluttele hellästi, jotta saat kaiken ekstrahapetetun veren virtaamaan kaikkialle aivoihin.

  1. Let the rhytm take you!

Tanssi ja laula! Vähintään kerran päivässä. Musiikin kuuntelu yhdistettynä tanssiin ja lauluun on viime vuosina todettu olevan erittäin positiivista aivojen terveydelle. Sen avulla hoidetaan mm. aivoinfarktin saaneita, ja sitä käytetään tukihoitona aivojen rappeumasairauksien yhteydessä. Kombinaatio aktivoi useita aivojen osa-alueita, ja sillä on havaittu olevan vaikutusta vireyteen, muistiin ja havainnointiin, ja se kohottaa dopamiinitasoja sekä edistää uusien hermosolujen tuotantoa.

  1. Ylitä keskilinja, riko rutiinit

Kaikki kehon keskilinjan ylittävät liikkeet stimuloivat aivojen eri puoliskoja, ja auttavat niitä toimivaan aukottomassa yhteystyössä. Tämä yhteistyö takaa optimaalisen luovuuden ja intuition unohtamatta loogista päättelykykyä. Vie oikea käsi vasempaan korvaan, tuo vasen polvi oikeaan kyynärpäähän, ja piirrä itsesi edessä isoa kaarta oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle – kummallakin kädellä. Liikkeiden ei tarvitse olla vaikeita, kunhan käytät kehosi molempaa puolta ja ylität keskilinjan.

 

Ja vielä viimeiseksi. Aivot inhoavat rutiineita. Mitä enemmän elämäsi on rutinoitunutta, sitä enemmän kuljet autopilotilla, ja aivosi ovat stand by –tilassa. Ärsytä ja harhauta aivojasi kulkemalla töihin eri reittiä, piilottamalla kahvipaketin eri kaappiin, avaamalla lukon väärällä kädellä ja vaihtamalla puolisosi kanssa sängynpuolta. Ota myös oppia lapsista. He heittäytyvät uusiin tilanteisiin aina yhtä innokkaasti ja viittaavat rutiineille kintaalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *