Toimitus / Natural Goods Company

Tutustu Re-Start -valmentajiin: Aleksi Seppänen: ”Kaikki liikunta on kotiin päin”

lokakuu 22, 2018,
Natural Goods Company

Wellness Academyn Re-Start -valmennuksen KEHO-osiosta vastaa osteopatiaan erikoistuva personal trainer, ammattitanssija ja tanssinopettaja Aleksi Seppänen.

 

ALEKSIN URA PÄHKINÄNKUORESSA

Aleksi aloitti liikunnan 3-vuotiaana telinevoimistelulla, jonka jälkeen kilpatanssi vei mukanaan 8-vuotiaana. Tanssiuraa jatkui upeat yli 25 vuotta erittäin menestyksekkäästi: hän on voittanut aktiiviuransa aikana yhteensä kymmenen Suomen mestaruutta, muunmuassa kolme vakiotanssien mestaruutta, sekä edustanut Suomea maajoukkuetanssijana yhteensä 8 vuotta lukuisissa arvokisoissa kansainvälisillä kilpakentillä. 

Aleksi on ollut mukana neljällä Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuotantokaudella ja voittanut ohjelman kerran vuonna 2007 Mariko Pajalahden kassa. Nykyisin Aleksia työllistävät tanssijan työt teatterissa ja musikaaleissa, mutta hän edelleen myös opettaa tanssia, sekä ohjaa liikuntaa harrastavia. Aleksi kilpailee triathlonissa ja valmentaa myös triathleetteja.

Personal Trainer -uran luonnollisena jatkumona Aleksi on erikoistumassa osteopatiaan. Osteopatia on hoitoa, joka tasapainottaa kehoa kokonaisuutena. Hoito suoritetaan käsin ja tavoitteena on erilaisia hoitoperiaatteita ja tekniikoita hyödyntäen saada keho toimimaan paremmin. Osteopatia nivouttaa kaiken tietotaidon oman liikkumiseni ohella kokonaisuudeksi”, Aleksi kertoo. Osteopatia näkee ihmisen on kokonaisuutena. Aleksi käyttää osteopatiaosaamistaan myös KEHO-valmennuksessa hyödyksi.

Mitä KEHO-osio sisältää?

”Keho-osiosta löytyy kaksi 12 viikon harjoitusohjelmaa sekä kestävyydelle että lihaskunnolle. Lihaskunto-ohjelman voi suorittaa joko kotona ilman välineitä, tai suunnata salille”, Aleksi kertoo. ”Jos oma aika on kortilla tietyn elämäntilanteen vuoksi, voit toki napsia itsellesi esimerkiksi myös vain kehonhuolto-ohjelmat, ja aloittaa niistä rauhalliseen tahtiin. Kaikki liikunta on kotiin päin. Mikään ei estä myöskään toteuttamasta vain yhtä ohjelmaa, joko kestävyys- tai voimaosioa, mutta näistä ohjelmista en suosittele skippaamaan osiota kehittymisen takaamiseksi”.

12 viikon harjoittelun aikana tulosten saaminen on varmaa, mikäli treenejä jaksaa tehdä. Itse olen ensimmäiselle puolimatkan triathlonin tehnyt vastaavalla 12 viikon ohjelmalla, ja se riitti, vaikka yleisesti luullaan, että ensimmäinen thriathlon vaatiin jokapäiväistä kovaa harjoittelua kahden vuoden ajan”, Aleksi paljastaa.”Minulla oli tietysti jo urheilutaustaa, enkä lähtenyt ihan nollista, mutta 12 viikon harjoittelulla se on kuitenkin täysin mahdollista. 12 viikkoa on jaettu niinsanotuihin ”mikrosykleihin” joissa viiko 1-3 ovat nk. ”maltillisesesti koventuvaa treeniä” ja viimeinen viikko palauttelua”.

Viikossa on noin 1-2 lepopäivää tai päivää, jolloin keskitytään vain kehonhuoltoon. ”Viikkotasoilla treenimäärät pysyvät maltillisella tasolla, mutta tietysti elämäntilanteista johtuen jotkut treenit saattavat jääd poid. Tähän ei maailma kaadu”, lohduttaa Aleksi. ”Älä kompensoi kiireistä elämänätilannetta lisäämällä treenimäärää, vaan sen sijaan keskity kehonhuoltoon. Kaikki kehittyminen tapahtuu levossa”.

 

Aleksin vinkit valmennukseen

”Valmennus kannattaa käydä läpi numerojärjestyksessä, ja aloittaa ihan ensimmäisestä videosta, jossa käyn läpi turvallisen harjoittelun perusteet. Tiedät tämän jälkeen, mitä tehdään ja miksi. Kaikentasoiset treenaajat pääsevät ohjelmaa mukaan – liikkeet ovat yksinkertaisia mutta tehokkaita”.

  1. Aloita rauhallisesti 2-3 treenillä viikossa
  2. Aloita lyhytkestoisilla treeneillä ja matalammalla intensiteetillä, kunnes keho tottuu treenaamiseen. Lisää sitten ensin pituutta ja intensiteettiä ja vasta sen jälkeen treenikertojen määriä viikkotasolla
  3. Muista kehonholto ja venyttely!
  4. Anna aikaa itsellesi kehittyä. On paljon parempi, että liikuntaa tulee osaksi elämää, kun että suorittaa määrämittaisen ohjelman läpi ja lopettaa kuntoilun siihen

 

Re-Start -verkkovalmennus on ratkaisusi pysyvään hyvinvointiin ja stressittömämpään arkeen. Ymmärtämällä hyvinvoinnin eri osa-alueiden merkityksen opit löytämään sinulle parhaimmat tavat, jotka johtavat hyvään oloon. Liity mukaan!

Voit ostaa joko koko Re-Start -valmennuksen tai vain Aleksin KEHO-osion.

 

Kommentointi suljettu

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.