Toimitus / Natural Goods Company

MIKSI SINUNKIN PITÄISI TAVATA KOSMETOLOGI KEVÄÄLLÄ?

huhtikuu 28, 2017,
Natural Goods Company

Suomen kesä on valitettavan lyhyt. Emme ehdi tottua kolmen kuukauden aurinkojaksomme aikana UV-säteisiin etelän pallonpuoliskon tavoin. Auringonsäteily leveysasteillamme on kuitenkin hyvin voimakasta varsinkin alkukesästä. Siksi ihoa kannattaa vahvistaa oikeilla tuotteilla sekä hoitosarjalla jo ennen kesää.

Miksi ihoa kannattaa vahvistaa nyt ja miten se tehdään?

Kouluttajamme Maria Nykänen suosittelee keväällä vähintään kolmen kerran sarjahoitoa ammattitaitoisen kosmetologin luona. Pedanttisimmallakaan koti-spaalla ei voi yltää koulutetun kosmetologin hoidon tasolle. Eron tuovat sekä ammattilaisen käyttämät tuotteet, että toisen ihmisen rentouttava kosketus. –Ammattikäyttöön tarkoitetut tuotteet ovat pitoisuuksiltaan vahvempia, kuin päivittäiseen kotihoitoon tarkoitetut tuotteet. Ihoa voidaan hoidossa vahvistaa esim. erilaisilla antioksidanttisilla kasviuutteilla, hyaluronihapolla, probiooteilla, kivennäisaineilla ja kasviöljyillä, joissa on päivittäistuotteita korkeampi tehoainepitoisuus. Ammattitason tuotteita ei ole tarpeellista käyttää jatkuvassa hoidossa, mutta niistä saadaan täysi teho irti säännöllisellä kosmetologihoidolla.

-Ihon pinnassa on hydrolipidilkalvo, jonka toiminta on riippuvainen seebumista, eli ihon tuottamasta rasvasta. Sen tehtävänä on säädellä ihon rasva-kosteustasapainoa. Jos kalvoa vaurioitetaan esimerkiksi liian vahvalla puhdistustuotteella, iho ”vuotaa” kosteutta ulos, eikä pysty pitämään itseään suojattuna. Kun ihon kosteustasapaino ja hydrolipidikalvon toiminta saadaan palautettua optimaaliselle tasolle, iho on vastustuskykyisempi kaikille rasituksille. Se ei esimerkiksi pala niin herkästi.

Ei pidä myöskään väheksyä hermostollista vastetta, jonka hoitaja saa hoidettavassaan aikaan.Toisen ihmisen kosketus vapauttaa oksitosiinihormonia, joka rauhoittaa elimistön hälytysjärjestelmiä ja laskee näin stressiä. Tieteellisestä näkökulmasta kosketus aktivoi aivojen kiertäjähermon, joka on tärkein parasympaattisen, tahdosta riippumattoman hermoston vaimentaja, Maria kertoo. –Hoidossa voidaan tehdä kasvohoidon lisäksi esimerkiksi detox-hoitoa koko keholle, joka laajentaa kosketuksen voimaa, jolloin keho ja olo kevenee ja puhdistuu erilaisista toksiineista ja kuona-aineista. Tätä suosittelen säännöllisesti muunmuassa istumatyöntekijöille.

Kotihoito ja hoitolahoito ne yhteen sopii

UV-valon vaikutuksesta ihossa muodostuu happiradikaaleja, jotka vahingoittavat solujen toimintaa. Rasvat eli lipidit häskiintyvät, jolloin esimerkiksi hormonien viestit eivät kulkeudu  enää solukalvon läpi solun sisälle. Iho saattaa veltostua proteiinien vahingoittumisen vuoksi, ja happiradikaalit saattavat vaikuttaa jopa DNA-mutaatioihin asti.

-Happiradikaaleja muodostuu ihossa jo itsessään, mutta kun niitä muodostuu hallitsemattomasti tai liikaa, ne alkavat hyökätä hyviä soluja vastaan. Happiradikaalit suuntaavat tiensä solun mitokondrioon, eli niin sanotusti solun komentokeskukseen. Solu lakkaa toimimasta ja kuolee. Hoitolahoidolla voidaan estää tai pysäyttää vapaiden happiradikaalien eteneminen, ja kun hoitoa jatketaan kotona, iho vahvistuu, paranee ja pysyy vastustuskykyisempänä, Maria tietää.

Hoitolatuotteilla korjataan jo syntyneitä ihovaurioita. Jos hoitoa jatketaan oikeilla tuotteilla, eli antioksidanteilla ja kasviuutteilla, voidaan vaikuttaa uusien happiradikaalien tuhoihin.

-Hoitolatuotteiden voimakkaat yhdisteet pystyvät pysäyttämään muodostuvia ja korjaamaan jo syntyneitä vaurioita. Luonnonkosmetiikassa raaka-aineina käytetään kasviuutteita. Kasvit keräävät kasvaessaan itseensä aineita UV-säteily vastaan. Näin ne vaikuttavat myös ihossamme. Kun ihonhoitoa jatketaan kotona yhteensopivilla tuotteilla, ihossa ei muodostu enää niin paljon happiradikaaleja UV-valon vaikutuksesta, eikä se vanhene ennenaikaisesti. Näin voidaan myös ehkäistä esimerkiksi pigmenttimuutosten syntymistä.

Hoidoissa käyminen hyödyttää kaikkia, mutta erityisen tärkeää se on couperosa-iholle sekä rosaceasta kärsiville. Hoitoa suositellaan, jotta ihon kapillaarisuonet eli pintaveroisuonet vahvistuisivat, ja kestäisivät paremmin rasituksia, kuten ulkoilua. Nämä ihot pitäisi suojata hyvin myös UV-suojavoiteilla, koska UV-valo ja lämpö pahentavat iho-oireita. Sen sijaan esimerkiksi psoriaasiksesta kärsivä henkilö saa helpotusta auringosta. -Jos olet ikinä ihmetellyt, miksi auringonoton jälkeen iho tuoksuu vähän oudolle, kyseessä on UV-säteilystä iholle muodostunut urokaanihappo. Se lieventää psoriasiksen kutinaa ja muita oireita. Ihoa ei kannata pestä heti auringossa oleilun jälkeen, sillä urokaanihappo hillitsee tulehdusreaktioita. 

Aurinko – hyvis vai pahis?

Aurinko tekee tietysti myös hyvää – se virkistää mieltä ja auttaa kehoa tuottamaan D-vitamiinia. -Ilman aurinkoa ei olisi elämää! Kun huolehdimme ihostamme hyvin pitkin vuotta, voimme myös nauttia auringosta huoletta, Maria lohduttaa. -UV-suojavoidetta on hyvä käyttää ulkoillessa aurinkoisella säällä. Suomessa kuitenkaan ei ole perusteltua käyttää UV-suojavoiteita ympärivuotisesti.

Tiesitkö, että myös mineraalimeikki suojaa fysikaalisesti ihoa auringolta? Mineraalimeikeissä on sinkioksidia tai titaanidioksia, eli samoja aineita, joita käytetään myös fysikaalisissa aurinkosuojissa. Ne pystyvät heijastamaan UV-säteilyä pois iholta. Riippuen tuotteen kerrostamisesta, hienojakoisuudesta ja tasaisuudesta iholla sen suojakerroin eli spf on noin 10-12.

Myös useissa kasviöljyissä, kuten jojoba, marula ja avokado, on UV-suojakerroin luonnostaan, joka vastaa spf-suojakerrointa 4. Muunmuassa ayurvedassa käytetyllä karanjaöljyllä puolestaan saadaan huomattavasti korkeampi suojakerroin ja sitä käytetäänkin nykyään monissa luonnonkosmetiikan aurinkotuotteissa.

Varaa aika omaan keväthoitoosi nyt! 

Salon & Shop by Natural Goods Company, Museokatu 15, Helsinki

Kommentointi suljettu

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.